sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Estelle huollossa, tavoitteet Meksikossa


Reilun kaupan laiva Estelle on vilkkaan kesän jälkeen telakalla Turussa. Haaveena on tehdä pitkä matka Meksikoon, ja ennen sitä on laivavanhus laitettava Atlantin-ylityskuntoon.


Lohjalaisella maailmankauppaväellä oli tilaisuus kuulla Estellen historiasta, nykyisestä toiminnasta ja myös siihen olennaisesti liittyvästä reilusta kaupankäynnistä torsitana 26.11., kun vuodesta 2001 lähtien laivatouhussa mukana ollut Jyri Jaakkola oli lohjalaisten vieraana. Torstaina ja perjantaina Jaakkola vieraili myös lohjalaiskouluissa kertomassa samoista teemoista.


Vuonna 1995 vesille päässyt vanha purjelaiva kävi Angolassa vuonna 2002, ja tuolloin se toteutti reilun kaupan aatetta kuljettamalla menomatkalla käyttötavaroita Afrikkaan ja tuloatkalla angolalaisa käsitöitä myyntiin Suomeen. Muuten sen reissut ovat ulottuneet Suomen sekä Itämeren rannikoille, ja työ on ollut ennen muuta PR-työtä reilun kaupan edistamiseksi.


Mielessä Meksikon alkuperäiskansat


Meksikon purjehdusta on valmistelu kauan, vaikka lähtöpäivää - tai edes vuotta - ei ole lyöty lukkoon. Samalla on viritelty monelaista yhteistyötä maan alkuperäiskansojen kanssa, ja muun maussa kahvia tuodaan Suomeen jo nyt.


Etelä-Meksikon intiaanikylissä elämä on köyhää, eikä alkuperäiskansojen selviäminen maan valtaapitäviä kiinnosta. Meneillään on lukuisia hankkeita alkuperäiskansojen olojen parantamiseksi - ja siihen työhön voi osallistua ilman laivaakin, kertoi Jaakkola, joka on lähdössä ensi keväänä jälleen Meksikoon.


Estellen tarinasta lisää sivulla www.estelle.fi.


Intiaaneista ja kahvista löytyy lisää tietoa täältä:




sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Reilun kaupan Estelle purjehtii Lohjalle 26.11.

Tai ainakin melkein, sillä maailmankauppatoiminnan ja erityisesti Estellen aktivisti Jyri Jaakkola tulee Lohjan Maailmankaupan vieraaksi torstaina 26.11. 2009.

Paikka on Opus K, ja kellonaika 19.00 lähtien.

Tule kuulemaan, missä Estelle on purjehtinut tänä vuonna - ja mitä on edessä. Haaveena on ylittää Atlantin valtameri - milloin, se on vielä määrittämättä.

Jyri Jaakkola kertoo myös Meksikon intiaanien oloista ja siitä, miten elämään siellä voidaan helpottaa reilun kaupankäynnin avulla.

Tervetuloa mukaan!

maanantai 16. marraskuuta 2009

Lohjan Maailmankauppa avasi uudet nettisivut





Lohjan Maailmankauppa valmistautuu järjestämään lukuisten yhteistyökumppaneidensa kanssa Reilun kaupan markkinat Lohjalla ensi keväänä, 7.-8. toukokuuta. Muun muassa siksi olemme uudistaneet nettisivumme.

Toki toimiville nettisivuille on paljon muutakin tarvetta: jäsentiedottaminen, tuotetiedotus, tapahtumista kertominen ja kansallisten ja kansainvälistenkin reilun kaupan kanpanjoiden esiin tuominen.
Näillä sivuilla kerromme ajankohtaisista tapahtumisetamme kaikille kiinnostuneille.